Tarvitsin kotiini kompaktin telineen kitaroiden säilömiseen soittimien suorastaan eläessä jo täysin omaa elämäänsä vuoroin pöytiä, tuoleja ja muita kodin heikosti vartioituja tasoja vallaten. Jonkinlainen järjestys oli huusholliin saatava.
Warwickin tuotteet ovat kirjoissani olleet aina turvallisten ja toimivien kapistuksien maineessa, joten uskalsin melko lyhyen harkinnan jälkeen tilata kolmelle kielisoittimelle soppelin Rockstandin olohuoneen seinä- ja lattiatilaa syömään.
Ständi saapui ja soittimet löysivät varsin nopsaan oikeille paikoilleen. Rakenteeltaan ständi on tarpeeksi jämäkkä ja väljäksi suunniteltu, etteivät soittimet tule aivan selkä selkää vasten. Soittimet asettuvat mukavasti ja ennen kaikkea tukevasti. Kaatumisen vaaraa ei pitäisi olla. Tietysti turvallisuuden tunnetta olisi voinut vielä lisätä kiinnitysremmeillä kaulan hakasissa, mutta välttänee kotioloissa näinkin.
Pehmustetta on tarpeeksi suojelemaan soittimen strategisia paikkoja kolhuilta. Pehmustetta on myös telineen päädyissä, jottei kaltaiseni rähmäkäpälä varmasti onnistu nirhaamaan soittimien reunoja ruvelle huolimattomalla käytöksellä. Hyvä niin.
Kaiken kaikkiaan ihan hintansa arvoinen ostos, paitsi nitrolakatun soittimen omistavat joutunevat katselemaan jotain muuta, sillä pehmusteiden materiaali ei välttämättä ole nitron paras kaveri.