Edullinen hinta ja kuvien perusteella hyvä ulkonäkö saivat kiinnostumaan ja ostamaan. Aiempaa kokemusta PRS-tyylisistä vehkeistä ei ollut, ja tätä oli kehuttu youtubessa.
Hyvä laatu yllätti. Kitara näyttää upealta, ja työn jäljestä en juurikaan keksi moitittavaa. Jos suurennuslasin kanssa etsii, niin rungon valkoisesta reunanauhasta löytyy parista kohden aavistus sinne kuulumatonta punaista väriä , mutta tämä on jo saivartelua. Käytännössä moitteeton tämä on ulkoisesti. Otelaudan nauhoitus on tehty hyvin. Kielet saa laskettua matalalle ilman räminöitä, eivätkä nauhojen päät törrötä.
Virityskoneistoa joissakin arvioissa on sanottu kitaran heikoksi kohdaksi. Ostin Klusonin virittimet varmuuden vuoksi yhdessä kitaran kanssa mutten ainakaan vielä ole niitä asentanut. Alkuperäinen virityskoneisto toimii aivan mainiosti. Saa nähdä, ilmeneekö sen kanssa myöhemmin ongelmia.
Roswellin mikeissä on ihan ok soundi. Se on tummanlainen. Kaulamikistä saa hyvät blues-soundit, ja tallamikki on sikäli hyvä, ettei se ole liian kirskuva. Makuasioita tietysti, mutta en näillä näkymin suunnittele mikkien vaihtamista, koska soundissa ei ole valittamista.
Tremoloa en pahemmin ole käyttänyt. En esimerkiksi ole säätänyt sitä kellumaan. Se vaikuttaa ihan jämäkältä, mutta kokemusta tosiaan ei ole. Vibrakammen kiristysmekanismi on erikoinen. Kierteitä ei ole, vaan kampi painetaan paikalleen. Kun kampea painaa, niin tallan takaa tulee näkyviin pieni kuusiokoloruuvi, jolla kammen saa kiristettyä kiinni. Tämä oli minulle outo ratkaisu, mutta siihen tottuu.
Tämä on oikein mainio kitara. Aion pitää tämän, vaikka ostin vähän sillä mielellä, että myyn pois, jos ei nappaa.