Parhaat applikaatiot muusikoille vuonna 2020

Parhaat applikaatiot muusikoille vuonna 2020

Digitalisaatio on kieltämättä ottamassa entistä tiukempaa otetta eikä oikeastaan mikään ala tule toimeen ilman älypuhelimia tai muita älylaitteita. Musiikkiala ei ole poikkeus. Teknologia kuitenkin tekee muusikoiden elämästä helpompaa niin lavalla, treeneissä, ja studiossa. Listasimme tähän artikkeliin muutaman applikaation, jotka tekevät kiertue- ja studioelämästä helpompaa.


Musyc

Musyc on hauska musiikkiappi, joka muuttaa kosketuksen musiikiksi. Et tarvitse koskettimistoa tai partituureja vaan sen sijaan piirrät vain erilaisia muotoja, kuuntelet sävellyksiäsi ja seuraat tanssivia soundeja näytöltä. Applikaatiossa on yhteensä 88 erilaista instrumenttia, jotka on jaettu 22 ryhmään. Sen käytännöllisiin ominaisuuksiin kuuluu 2 efektikanavaa, fyysisen liikkeen tallennin ja paljon muuta. Äänen tallentaminen voidaan tehdä myös reaaliajassa ja tulokset voidaan siirtää minne tahansa eri kanavien kautta.

forScore

forScore on iPadille tarkoitettu musiikin lukija. Sen toimintoihin kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin vain nuottien tallentaminen, sillä se on loistava ratkaisu myös biisien muokkaamiseen ja säveltämiseen. Appia on todella helppo käyttää ja nuotteja on helppo lukea. Nuotit voi lisätä ohjelmaan PDF-muodossa Dropboxin kautta, Bluetoothilla tai vaikka kuvina. Sitten voit järjestellä, näyttää ja editoida niitä haluamallasi tavalla.

iBooks / Apple Books

Edellinen forScore on loistava ja apua tarjoava applikaatio, mutta se on maksullinen. Jos sinulla kuitenkin on Applen puhelin niin voit yksinkertaisesti ladata iBooksin. Myös se antaa sinun tallentaa ja järjestellä nuotit PDF-tiedostoiksi ja voit tallentaa sinne sointulistat, sanat ja tabulatuurit. iBooks toimii myös yhdessä useiden applikaatioiden kanssa.

Backtrax

Käyttämällä Backtraxia sinun ei enää tarvitse pelätä, että äänimies unohtaa tai vain muuten sekoittaa taustanauhasi. Tämä applikaatio tallentaa ja toistaa taustanauhasi ja muut tiedostot ja käyttäessäsi sitä livenä sinun täytyy vain kytkeä puhelimesi PA:han ja painaa playta. Siinä on jopa lähtölaskenta edellisen trackin loppumiseksi ja seuraavan alkamiseksi.

BeatMaker

Beatmaker on yksi ensimmäisistä iOS applikaatioista. Se on sample- ja MIDI-pohjainen musiikin tuottamiseen suunniteltu ohjelma. Sen 16 tai 64 padia voidaan määrittää yksittäin sampleilla tai MIDI:llä ja voit käyttää näytön koskettimistoa tai ulkoista MIDI-ohjainta. Intuan valmistamasta Beatmakerista on saatavana jo kolmas versio, jonka suurin päivitys on ehkä se, että voit käyttää appia myös AudioUnit applikaatioiden kontrolloimiseen.

Songwriters Pad

Songwriters Pad” on suureksi avuksi biisien kirjoittamisessa. Eikä ihme, sillä se tulee tiedonsiirtoon erikoistuvalta Dantelta. Applikaatio antaa sinun editoida lyriikoita, nuotteja sekä sointuja todella helposti. Voit myös suunnitella biisien osat niin, ettei sinun tarvitse esimerkiksi koskea säkeistön, kertsin tai bridgen perusosiin aina uudelleen ja uudelleen. Appiin kuuluu myös muita erilaisia ominaisuuksia, kuten tallentimen kautta äänittäminen, jolla voit tallentaa ideasi helposti ja nopeasti.

Metronome/MetroTimer

Metronomi on klassinen, yleinen ja simppeli applikaatio. Jos tarvitset apua timen pitämisessä niin tämä hoituu helposti Onyxin Metronome-appilla. Siitä löytyy myös epätavallisempia tahtilajeja, kuten 9/4 tai 7/8. Klickin output on sekä akustinen että visuaalinen. Tällä pysyt timessa takuuvarmasti!

GarageBand

GarageBand on vieläkin yksi suosituimmista musiikki-applikaatioista. Tämä Applen klassikko on ollut olemassa jo monta vuotta ja on vieläkin ajantasalla päivitystensä ansiosta. Se on helppokäyttöinen, mutta myös ominaisuuksiltaan rikas ohjelma, joka antaa sinun luoda kokonaisia sävellyksiä puhelimellasi tai tabletillasi. Siitä on myös omat versionsa Windowsille, Androidille sekä iOS:lle.

Setlist Helper

Tämä skenaario on hyvinkin tuttu meille muusikoille: Biisin soinnut on kirjoitettu jo printatun tekstin yläpuolelle. Yhtäkkiä biisi meneekin eri sävellajista ja villi hämminki ottaa vallan. Tämä on kuitenkin mennyttä. Olemmehan siirtyneet digitaaliselle aikakaudelle jo ajat sitten. Tässä vaiheessa kuvaan astuu jokaisen muusikon ykköstyökalu “Setlist Helper“, jota on helppo käyttää ja joka toimii tukena live-esiintymisissä.

Setlist-Helperillä voit luoda settilistoja, lisätä niihin ääni- ja videotiedostoja sekä skrollata näyttöä automaattisesti. Voit ladata siihen suoraan Chordpro-tiedostoja sekä PDF, IMG, DOC, DOCX ja RTF formaatteja.


Toivottavasti tästä artikkelista oli apua. Oletko jo joidenkin edellämainittujen applikaatioiden käyttäjä? Oletko käyttänyt joitakin muita? Jaa viisautesi kanssamme!

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

2 kommentit

    Ultimate Guitar Tabs on oiva ohjelma esimerkiksi trubaduurille, kannattaa tsekata.

    Moi Tommi! Mainitsit, että Garagebandistä löytyy versiot myös Windowsille ja Androidille. Mistä ää versiot löytyvät? Itse oon onnistunut löytämään sen vain Applen laitteille, ja ihmettelin, että onko tosiaan näin.

Leave a Reply

MAINOS