K-Pop ilmiö – Mitä se oikeasti on?

K-Pop ilmiö – Mitä se oikeasti on?

K-Popin eli korealaisen popin suosio on ollut valtaisassa nousussa viime aikoina. Kyseinen genre onkin ollut hyvin suosittu jo jonkin aikaa valloittaen sosiaalisen median (etenkin TikTok) ja laajentanut myös amerikkalaista musiikkiskeneä. Sukelletaanpa syvemmälle aiheeseen!


Miten ja milloin?

K-Pop on ollut jo vuosia yksi trendaavimmista aiheista. Mutta miten K-Pop oikeastaan syntyi? Vastaus vie meidät takaisin niinkin kauas kuin vuoteen 1992 kun kolmesta jäsenestä koostuva poikabändi Seo Taeji and Boys esiintyi livenä TV-kilpailussa Etelä-Koreassa. Pojat tekivät jotain uniikkia ja sellaista, mitä ei vielä silloin oltu maassa nähty: Sekoitus korealaisia lyriikoita, Europoppia, afrikkalais-amerikkalaista hip hopia ja räppiä sekä synkronoitua tanssia. Yleisö hullaantui tästä täysin, mutta tuomarit eivät olleet vakuuttuneita ja antoivat esitykselle alhaiset pisteet äänestäen bändin ulos ohjelmasta.

Mutta vallankumouksen siemen oli jo istutettu ja bändin ohjelmassa esittämä biisi “I Know” kiipesi listojen kärkeen ja pysyi siellä 17 viikkoa. Loppu on historiaa, joka johtaa meidät K-Popin nykytilaan eli Etelä-Korean taloudelle miljardeja ja taas miljardeja dollareita tuovaan bisnekseen. Usko tai älä, maailman kuulu K-Pop bändi BTS tuotti 4,65 miljardia dollaria Etelä-Korean taloudelle vuonna 2019 ja se on tällä hetkellä arvoltaan 0,3 % maan bruttokansantuotteesta.

You are currently viewing a placeholder content from Youtube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information

 


PSY valloittaa maailman

K-Pop alkoi hitaasti nostamaan päätään Etelä-Koreassa ja sen naapurimaissa kun muu maailma ei oikeastaan välittänyt sen olemassaolosta lainkaan lähes kahteen vuosikymmeneen – ennen kuin eräs tyyppi lauloi erään biisin oudolla “hevosratsastus” -tanssilla… Puhumme tietenkin PSYn GANGNAM STYLESTA, joka on yksi suurimmista hiteistä, mitä maailma on koskaan nähnyt (ml. useiden ennätysten rikkominen YouTubessa ylittäen miljardeja katselukertoja ensimmäistä kertaa internetin historiassa).

PSYn suosio ei vain näyttänyt maailmalle kuinka paljon voimaa Aasian musiikkimarkkinoilla on ja kuinka vähän ihmiset välittävät biisin laulukielestä vaan myös sen, että oli mahdollista luoda jotain aivan uutta ja onnistua ilman jo olemassa olevien formaattien “kopioimista”. PSY ei ollut Korean versio yhdysvaltalaisesta poptähdestä. Hän oli vain… PSY.

You are currently viewing a placeholder content from Youtube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information

K-Popin vetävyys oli yksinkertaista, mutta samalla vaikeaa matkia: Koreografioitujen tanssien esittäminen ja laulaminen ei oikeastaan ole uusi juttu musiikissa monien poptähtien tehdessä niin 90-luvulla, mutta äärimmäinen omistautuminen showlle ja liikkeiden visuaalisuus sekä täydellisyys olivat jotain, johon länsimainen kulttuuri ei ollut tottunut. Näin täydellisyyden tavoitteluun suuntautuvan elämäntyylin kulttuurillinen vaikutus oli saapunut myös valtavirtamusiikkiin.

Pidetään kuitenkin mielessä, että GANGNAM STYLESTA ei tullut hittiä onnenkantamoisella. Se on erittäin hyvin tehty ja älykkäiden tekijöiden kiillotettu sekä tuotettu poplaulu, jonka on tarkoitus tarttua mieleesi heti ensimmäisten sekuntien aikana. Se onkin hittitehtaan yksi monista onnistuneista tuotteista.


BTS (방탄소년단) ottaa ohjat

PSY avasi vain oven tulevalle eli poika- ja tyttöbändien suurelle comebackille. Tällä hetkellä monet K-Pop yhtyeet menestyvät hyvin Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta kukaan ei pääse lähellekään ennätyksiä rikkovaa bändiä nimeltä BTS (BangTan Sonyeondan), joka on hitti kerrallaan maailman haltuunsa ottava 7-henkinen laulajien joukko.

BTS on mm. tehnyt seuraavaa:

  • Myynyt Wembleyn loppuun (vain 12 artistia on kyennyt tähän)
  • Saanut Ticketmasterin serverit kaatumaan myymällä 3 miljoonaa lippua minuuteissa
  • Kahminut 100 miljoonaa katselukertaa 48 tunnissa
  • Saanut neljä kertaa albuminsa listaykköseksi yhtä nopeasti kuin Beatles
  • ja paljon muuta

You are currently viewing a placeholder content from Youtube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information

Suosion avaimena toimii laadukas itse tuotettu musiikki, virheettömät live-esiintymiset ja vuorovaikuttaminen fanien kanssa. BTS:n brändäys menee vielä pidemmälle, sillä heillä on oma lempinimi faneilleen: ARMY (Adorable Representative MC for Youth), joka koostuu miljoonista eri ikäisistä ja eri kulttuuritaustan omaavista ihmisistä.

K-Pop teollisuus on todellakin kasvanut myös ennen heitä kiitos muiden artistien, kuten EXO, Blackpink, Tomorrow x Together ja tietenkin PSY. Mikä ennen oli vain maan sisällä toimiva niche-genre, muuttui myöhemmin kansainvälisesti suosituksi genreksi.


K-Pop tähden elämä

K-Pop tähdillä on yleensä hyvin erilainen tausta kuin länsimaisilla poptähdillä. Ensin on rekrytointivaihe, jossa lapset (10-14-vuotiaat ja joskus jopa nuoremmat) ilmoittautuvat erilaisiin kykyjenetsintätoimistoihin tai joku tällaisen toimiston edustaja huomaa lahjakkaan lapsen (yleensä siksi, koska he näyttävät “söpöiltä”). Jos lapsi valitaan hän allekirjoittaa sopimuksen heti. Viime vuosiin asti K-Poptähdet sidottiin yhtiöiden palvelukseen sopimuksilla 13 vuodeksi, joka on nyt laissa alennettu 7 vuoteen sen jälkeen kun muutama tähti osoitti sopimuksen olevan liian pitkä ja “orjamainen”.

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tulevaisuuden tähdet nukkuvat sitten joko asuntoloissa tai kotona ja alkavat noudattamaan erittäin tiukkaa aikataulua: He heräävät klo 5 aamulla, osallistuvat koreografia- tai laulutunneille, jonka jälkeen he käyvät koulua klo 15-16 asti. Tämän jälkeen he menevät takaisin studiolle, jossa he osallistuvat taas tunneille, jotka kestävät klo 23 tai jopa keskiyöhön asti. Sitten takaisin kotiin (tai asuntolaan), unta 5 tuntia ja sama homma seuraavana päivänä.

You are currently viewing a placeholder content from Youtube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information

Tämä saattaa kuulostaa itsessään jo painajaismaiselta, mutta alkaa näyttämään vieläkin absurdimmalta jos otetaan huomioon se, että nämä wannabe-tähdet eivät ole julkaisseet vielä mitään tai esiintyneet missään eikä heillä ole mitään varmuutta siitä, että tulevat ikinä niin tekemäänkään. Breikkaaminen ei ole mitenkään taattua jopa vuosia kestävän treenaamisen jälkeen.

Sitten kun tähti on valmis debytoimaan ja julkaisemaan ensimmäisen singlensä, yrityksen johto monitoroi sen menestystä kellon tikittäessä, kunnes tähdestä tulee yleisölle “merkityksetön” tai “vanha“. Ja heti hänen takanaan on pitkä jono nuorempia, yhtä kunnianhimoisia ja kovasti työtä tekeviä lapsia valmiina ottamaan hänen paikkansa. Tämä johtaa kovaan psyykkiseen stressiin, joka voi olla tappavaa. Mielenterveysongelmat ovatkin laajasti tunnettuja tällä “talenttitehdas” alalla ja monet laulajat ovat tehneet itsemurhan kuuluisuuden paineista johtuen.


Ajatuksia

K-Pop valloitti maailman tarkkojen yksityiskohtien, vahvojen investointien ja loistavan markkinoinnin ansiosta. Näyttää siltä, että musiikilla ei ole paikkaa tässä yhtälössä, mikä ei kuitenkaan ole aivan totta: Näitä artisteja on kohdeltava ja kunnioitettava kuin ketä tahansa “muuta” artistia. Etelä-Korean musiikkiskenestä löytyy myös lukuisia loistavia laulajia ja esiintyjiä, joista monet eivät ole lainkaan K-Poptähtiä.

Muiden kulttuurien musiikin löytäminen ja kuunteleminen on rikastava kokemus ja merkki avoimesta mielestä sekä hyvästä ja rajattomasta asenteesta musiikkia kohtaan. K-Pop ilmiö on jotain mielenkiintoista ja samalla pelottavaa: Tämän genren kuuluisuuden houkutteleva ja värikäs valo voi näyttää houkuttelevalta joillekin kun taas orjamaiset sopimukset sekä epäterveellinen harjoitteluaikataulu luovat varjon koko alan ylle herättäen monia kysymyksiä.


Mitä mieltä sinä olet K-Popista? Kuunteletko sitä? Kerro mielipiteesi jättämällä kommentti tänne tai Facebook-postaukseen. ?

Author’s gravatar
Tommi aloitti rumpujen soiton 12 vuoden iässä. Hän tykkää myös soittaa "iltanuotiokitaraa" ja nauttii kaikesta musiikista avoimin mielin. Groovaus ja fiilis on Tommille tärkeintä.

2 kommentit

    En ole kuunnellut K-poppia kovinkaan paljon, mutta kerran 80-luvulla Tukholmassa taksia ajaessani minulla oli kolme kauko-itäläisen näköistä miestä kyydissä. Kysyin mistä he olivat kotoisin, ja kun pelkääjän paikalla istuva mies sanoi “Korea” niin kerroin että minulla on kotona LP:llinen P’ansori (Korealaista klassista) musiikkia. Mies syttyi kun tuleen, ja ensinnäkin kääntyi kavereittensa (takapenkillä) puoleen ja selitti niille jotain (ilmeisesti mitä juuri olin kertonut) ja osoitti minua. Takapenkkiläisetkin melkein hyppäsivät ilmaan (onneksi heillä oli turvavyöt) ja ensimmäinen ukko rupesi kyselemään: “Mistä olet sellaisen hankkinut? Pidätkö siitä? Kuunteletko sitä usein?” jne.
    Kerroin totuudenmukaisesti että ostin sen Helsingissä joskus 70-luvulla ja kuuntelin sitä silloin aika paljon, ja pidän siitä periaattessa edelleen, mutta sen jälkeen olen hankkinut monta muuta levyä, enkä enää silloin kuunnellut sitä niin usein.
    Ukot olivat ihan innoissaan.
    Luin että ainakaan japanilaiset eivät niinkään osta matkamuistoja, mutta mielellään tahtovat tuoda kotiin kertomuksia. Ajattelin että näille kolmelle ainakin soin kertomuksen jonka voivat kertoa jopa lapsenlapsilleen.

    Mielestäni tuollainen nuorten rääkkääminen pitäisi lailla kieltää. He eivät nuku tarpeeksi, eivät syö säännöllisesti ja se on psyykkisesti liian stressaavaa. Viimeisenä itsemurhan tehnyt Moonbin ( Astro) joka ei enää jaksanut. Silmistä näki että hän oli todella väsynyt ja riutunut. Valoisa hymy katosi. Nuoret ovat kauniita ja taitavia. Mutta ahdistaa katsoa, kun tietää mitä se maine vaatii.

Leave a Reply

MAINOS